Tuhkaus on yhä useamman valinta

Nykyisin valtaosa suomalaisista toivoo tuhkahautausta. Yhä useammalla on myös toive sen suhteen, minne tuhka haudataan. Uurnan viimeinen sija on monesti jokin tärkeä paikka, kuten mökki tai rakas lapsuusmaisema.

Moni hankkii myös uurnan itselleen tai läheiselleen etukäteen. Tällä tavalla voi itse varmistaa, että uurna on juuri sellainen kuin itse toivoo.

Haluatko hankkia uniikin uurnan? Ota yhteyttä, niin valitaan sinulle yhdessä sopiva malli.

Tutustu mallistoon

Hautaustoiveen tekeminen yleistyy

Minne sinä haluat tulla haudatuksi? Millaisen muistopaikan haluat? Entä oletko miettinyt, millaisena tahdot sinut muistettavan?

Hautaustoive on hyvä lisä testamenttiin. Suunnitelman ja toiveiden tekemiseen löytyy paljon hyviä ohjeita. Tarkempaa tietoa hautajaisten järjestelyistä saatte esimerkiksi seurakuntien ja hautaustoimistojen nettisivuilta.

Me Uurnialla laadimme kysymyslomakkeen, jota voi myös käyttää apuna keskustelussa.

Lataa kysymyslomake (PDF)

Tutustu mallistoon

Siirry tuotteisiin